
Hae lisenssiä
Koulutetut Lavis-Ohjaajat.
Lavis®-lisenssi oikeuttaa järjestämään ja markkinoimaan Lavis-lavatanssijumppa® -tunteja sekä hyödyntämään kaikkia Lavis-lavatanssijumppa Oy:n lisenssinhaltijoille tuottamaa markkinointi-, koulutus- ja muuta materiaalia.
Järjestävän tahon lisenssi
Jokaisella Lavis-tunteja järjestävällä ja markkinoivalla taholla tulee olla voimassa oleva järjestävän tahon lisenssi.
Hintaan sisältyy yksi ohjaaja, jonka tulee olla käynyt Lavis-lavatanssijumpan peruskurssi. Lisenssiin voi lisätä useampia ohjaajia. Sopimukseen nimetään ohjaajat, jotka sisältyvät lisenssiin. Sopimus on yritys / seura / järjestö/ yhdistys-kohtainen ja sisältää vain kyseisen tahon järjestämän toiminnan. Isommissa yrityksissä, joilla on useampia toimipisteitä, lisenssi on toimipistekohtainen.
Yritys / seura / järjestö/ yhdistys voi järjestää Lavista ilman lisenssiä ainoastaan kokeilukertoina, esimerkiksi 1-2 kertaa, jotta uusi järjestäjä voi testata toimintaa ennen sitoutumista lisenssiin. Tämän voi toteuttaa Lavis-ohjaajan henkilökohtaisella Lavis-lisenssillä. Varsinaiseen, säännölliseen toimintaan edellytellään aina voimassa oleva Lavis-lisenssi. Laskutuskaudet 1.1.-30.6. ja 1.7.-31.12. Irtisanomispäivämäärät 1.6 ja 2.12
Henkilökohtainen lisenssi
Henkilökohtainen lisenssi riittää lisenssinhaltijan henkilökohtaisesti (ml. toiminimi) järjestämään ja markkinoimaan toimintaan. Lisäksi henkilökohtaisen lisenssin haltija voi käydä ohjaamassa myös muiden tahojen järjestämiä Lavis-tunteja, vaikka ei olisikaan nimetty kyseisen tahon lisenssisopimukseen. Järjestävällä taholla tulee kuitenkin aina olla voimassa oleva lisenssisopimus.


